sunnuntai, 29. huhtikuuta 2012

KEVÄT


"Västäräkistä vähäsen, puoli kuuta peipposesta, pääskysestä ei päivääkään.." En oo mikään haka lintujen tunnistamisessa, mutta musta tuntuu aika vahvasti, että kesää kohti mennään. Meikä on ainakin ihan intona tulevasta kesästä ja mikä parasta: MULLA ON JOPA PALKALLISTA LOMAA! Itellä lähestyvä kesä näkkyy ainakin niin, että mun energisyys taso on vahvasti verrannollinen valon määrään. Ja onhan tässä tullu tehtyä ja hommattua kaikkea pientä kivaa piristämään arkea! 

Ihan ekaksi vetäsin hiukseni punasiksi. Ammatin varjopuolia on, että työkaverit on enemmän kuin innoissaan siveltimet ojossa, kun edes pohtii hiusten värjäämistä. Mutta tykkään siitä kovasti.   


Tän dyykkasin roskiksesta, eipähän tarvi enää roudata tv-tasoa ympäri kämppää, että yllän vaihtamaan verhot yms.. 




Voiko aamu alkaa paremmin, kun ottaa kahvin ensin söpöstä purnukasta ja siten keittelee kahvit söpössä keittimessä? Kysynpähän vaan. 

Ja koska kyse on mun keittiöstä. niin ensiapu ei voi koskaan olla liian lähellä.





Helsingissä ainakin lämpötilat on sen verta kivoja, että mää oon kaivanu kevättakit aikoja sitten käyttöön<3

PS. Helsingissä päin liikkuville tiedoksi, että täältä löytyy maanpäällinen paratiisi: KLIK


lauantai, 11. helmikuuta 2012

projekti FATBOY


masentunut FATBOY

+

säkillinen styroksipalloja




On yksi vähemmän masentunut yksilö.


Nyt siinä istuva pääsee jopa ylöskin!


Tää hommahan ei sujunut ihan näin helposti.. Oikeasti kauhoin pallerot säkin sisälle pienellä kulholla, josta puolet päätyi lattialle. Tiiättekö sanonnan, että vasta aikuisena ymmärtää vanhempien tekemät lasten mielestä huonot ratkaisut? (tai jotaki sinnepäin) NYT mulle selvisi, että miksi isin mielestä ei ollut aikoinaan lainkaan hyvä idea hajottaa säkkituoli. Nimim. Asunto täynnä pieniä styroksipalloja


Tästä onkin hyvä jatkaa viikkosiivousta!

lauantai, 4. helmikuuta 2012

Pakollinen otsikko



Kävelin reippaana tyttönä läpi tuiskun ja tuulen hakkeen paketin postista. 




Vihdoin sain ällöttävän ruman beigen sohvan piiloon. Valkonen nyt on aika totaa.. huono valinta tälläselle sottapytylle, joka syökin sohvalla. MUTTA ajattelin homman niin, että jos yksin asuva nainen ei saa pidettyä sohvaa puhtaana, niin jossain on vika. (..ja tuo on helppo pesasta konneessa.) Tilasin myös parit uudet tyynyliinat.


JA bonuksena saatte ihailla mun uusia uppeita kenkiä! Onneksi kohta on kesä ja pääsee käyttelemmään noita ihanuuksia.


Ei mulla muuta.

sunnuntai, 8. tammikuuta 2012

sunnuntai

Lainatakseni pikkusiskoni sanoja; Jos et voi peittää sitä, korosta sitä. Jonkun mielestä ehkä lapsellinen, mutta meikästä just hieno. 



Mulla on uus matto..


keittiössä. Just sopivan pieni ja söpö. 

perjantai, 6. tammikuuta 2012

pientä iltapuhdetta

Oon jo pidemmän aikaa miettiny, että miten saisin paremmin oikeuksiinsa toissa jouluna lahjaksi saamani hauskan muistipelin. Nyt aivan liian pirteänä löysin pienen palan sinitarraa ja typerän liitutauluni, jota en liiemmin fanita. Siitä se ajatus sitten lähti.. 






Kunhan löydän lisempää sinitarraa, niin aijon kehystää noilla korteillä myös etteisen ruman palapeilin.

Ainiin. Hyvää vuotta 2012! Minä aijon ainakin tehä kaikkeni, että tästä vuodesta tulee parempi kuin edeltäjistään.  

torstai, 29. joulukuuta 2011

XMAS

Se tuli ja se meni. JA taivas varjele sitä ruuan määrää jonka lapoin suuhuni. Nyt vedetäänkin vesipaastolla (..yea right) uuteenvuoteen asti!    

Sain sen verran kivoskoja lahjoja, että oon vissiin tehny jotain hyvääkin kuluvana vuonna! 







..plus paljon muuta hauskaa! Ilmeisesti mieltymykseni väreihin on mennyt lähipiirille hyvin perille:D


Syömisen lomassa kerettiin tuunaamaan Henriikan kanssa meidän autotallin seinää. On meillä vielä matkaa päästä edes aloittelijoiden tasolle. Voi sitä päivää, kun joku rakkaista veljistäni menee käymään siellä ja huomaa mun ja Henriikan tekeleet niiden suht hienojen sotkujen päällä..


 
Uudeksi vuodeksi meikä suuntaa Kuopioon! 

OVER AND OUT.